Heips arvon lukijani. Pahoittelen hiljaiseloa. Tähän on useampikin syy....
Olen nimittäin oikeassa elämässäni aloittanut kuntokuurin ja paljon muitakin menoja on ollut. Lisäksi minulla on myös ollut stressin takia sydämen rytmihäiriötä ja tietokoneella pitkään istuminen pahentaa niitä, joten en ole oikeastaan aukaissut koko peliä viimeiseen pariin viikkoon. Toinen tärkeä syy on siinä, että en Paratiisisaari lisäri ei ehkä ollut loppupeleissä niin kovin hyvä...ei ainakaan parhaasta päästä ja se on oikeastaan aika äkkiä läpi pelattu. Varmaan jossain vaiheessa kuitenkin tulee vielä yksi kuvapostaus siitäkin, jossa kerron perheen kuulumisia. Tulevaisuuslisäriltä odotan paljon ja siitä tulee sitten normaalisti kuvapostauksia tuttuun vanhaan tapaan. Aion myös hankkia Leffa kamasetin julkkariksi, joten kuvia siitäkin on luvassa. Leffa kamasettihan ilmestyy torstaina 12pv eli siihen on enää vain muutama päivä aikaa. Valvojaisia en pysty tälläkertaa järjestämään noitten minun sydänvavaivojen vuoksi. Täytyy nukkua yöllä hyvin nääs :)...no kuitenkin tämä kyseinen kamasetti ei minua niin hirveästi kiinosta, mutta kun olen kolmoseen keräillyt kaiken niin miksipä jättäisin tätäkään välistä. Kuvien perusteella siinä on ainakin muutamia ihania kampauksia ja mekkoja. Aikooko kukaan muu hankkia tätä kamasettiä ja miltä tämä mielestänne vaikuttaa?
Leffa- kamasetin todella ostan heti kun rahaa on taas enemmän! Olen nimittäin todella kiinnostunut niistä keskiaikaisista vaatteista ja siitä saluunasta! Niistä muista aiheista siinä, en sitten niin olekkaan.. :D
VastaaPoistaHui! Paranemisia! Tottakai oma terveys on tärkeintä. Tsemppiä kuntokuuriin! :) Kiitos esittelyistä. :)
VastaaPoista