keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Keskustan Kuhinaa kamasetti

edit/Huom! En tiedä mitä teksteille on tapahtunut tässä välissä, hyppivät oudosti tuonne kuvien sivuun. Pahoittelen tillanetta, mutta kyllä tämän silti lukea  pystyy. Päivitin tätä esittelyä myös hieman.

Keskustan kuhinaa kamasetti vaikutti minusta ensin tylsältä, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen itseasiassa palvelevan montaakin tarkoitusta pelissä. Urheilulliset, virtaviivaiset vaatteet miehille ja naisille näyttivät pelissä hyvältä simien päällä. Naisten kampaukset olivat myös hauskoja ja lennokkaita, ehkä hieman poikamaisia. Kamasetin rakennukset näyttävät moderneilta ja tyylikkäiltä. Ne ovat kooltaan 40-20/30-20 tontteja, joita on helppo sijoitella naapurustoon tai vaikkapa korvata aiempia jo olemassa olevia toimintapaikkoja. Keskustan kuhinaa kamasetista hyötyvät paljon myös maailmojen tekijät, koska tontit ovat pieniä ja ne saa helpommin mahdutettua pienempiinkin maailmoihin. Pienen miinuksen kamasetti saa siitä, ettei se sisältäny kuin yhden pienen leikkipuiston. Se olisi kaivannut yhtä vähän isompaa puistoa ja olisihan ollut hienoa jos kahvilaan olisi päässyt sisälle, eikä se olisi ollut vain kaninkolo.

Sijoittelin ja tutkiskelin tontteja Salaisen lähteen kylässä. Tässäpä kuvia lemppareistani:































Tässä siis kuvat naisten kampauksista. Simin päällä oleva toppi tulee myös kamasetin mukana. En ottanut kuvia vaatteista, koska pystytte näkemään ne myös virallisilta sivuilta, ellei joku lukijoista välttämättä halua nähdä niitä CAS:ssa :)...




















Kahvila oli ulkokuoreltaan ihan ehdoton lemppari! Se näyttää ulospäin todella söpöltä. Harmi kun simit eivät voi mennä sinne sisälle.





















Koulu, joka kulkee nimellä "esikoulu". Tämä siis vastaa kaiketi tavallista koulua, sillä täällä voi käydä maalauskurssin tai valita opetus-uran. En varsinaisesti testannut tätä, mutta hyvännäköinen rakennus ja pienellä tontilla. Joissakin naapurustoissa olen korvannut suuren koulun tällä, jotta olen saanut tontin paikalle jotain muuta mikä tarvii tilaa.




















Tässä on pieni ja kodikas kuntosali. Tykkäsin tosi paljon tämän julkisivusta ja sisustuksen modernista tyylistä, joka oli kuitenkin viihtyisä.






















Kuntosalilaitteet päihittää mennentullen peruspelin vehkeet. Ne ovat virtaviivaisia ja kauniin modernisti muotoiltuja. Tykästyin uusiin aaltomaisiin pyyhetelineisiin ja jumppakassi koristeeseen.





















Itsepalvelupesula jatkaa tätä samaa modernia linjakasta tyyliä. Pyykinpesukoneet suorastaan houkuttelevat pyykkäämään vaikkei niin pyykkäyksestä välittäisi.






















Kirjasto vaikutti alkuun hieman kolholta, mutta sisätilat ovat yllättävän viihtyisät jos tykkää modernista ja simppelistä. Tykkäsin kirjahyllyistä, joista voi rakennella haluamiaan muodostelmia seinille. Myöskin penkit, joista voi tehdä loosseja olivat hauskoja. Koristepalkit näyttivät myös hyviltä ja olivat ehkä kaikista noista uusista esineistä kivoimmat.



















Tässä vielä kuvaa kirjaston takapihalta. Tässä näkyy hyvin miten koristepalkkeja voi käytää monipuolisesti antamaan uutta ilmettä rakennusten julkisivuun ja pihoille tai vaikkapa kotipuutarhaan.

Tässä ei ollut kuvia ihan kaikista uusista jutuista mitä kamasetin mukana tuli, mutta nämä olivat omat suosikkini. Kahvila, kuntosali ja kirjasto tulevat ehdottomasti olemaan pelissäni kaupunkieni vakio paikkoja.

torstai 13. lokakuuta 2011

Pelailua ja lemmikkien odotusta

Tilasin tässä taannoin Lemmikkit lisärin limited editionin CDON.comista. Enää viikko ilmestymiseen! Oikeastaan tuo pelin uudelleen asennus tuli hyvään saumaan, koska nyt voin asentaa lemmikit ilman, että peli olisi jo valmiiksi vähän sekaisin (mitä se yleensä on enemmän ja vähemmän). Yritin kovasti pelata ihan vaan tavallista perhettä koodeja kättäen, mutta se osoittautui todella tylsäksi. Legacy pelaaminen vaan on yksinkertaisesti kaikista hauskinta ja haastavinta kun kaikkea ei saa kerralla. Niinpä siinä kävikin niin, että Pinja Saraste lemppasi ukkonsa ja muutti Hidden Springssissä suurimmalle tontille ja aloitin legacytyylisesti. Saas nähdä kuinka pitkään jaksan Pinjan perheelle pelata vai viekö lemmikkien uusi maailma mennessään niin, että pitää aloittaa uusi legacy siellä. Legacypelaaminen ilman tarinankirjoittamista tuntuu muutenkin vähän oudolta...joten saa nähdä kuinka pitkään maltan olla aloittamatta taas uutta tarinaa. Tässä kuitenkin vähän Pinjan elämästä kuvia.

Pinja löysi ukon nimeltään Nootti Koljonen tai jotain sinneppäin. Ihastui, rakastui ja meni tämän kanssa naimisiin. Pinjan ystävät järjestivät tälle polttarit ennen häitä, jotka olivat itseasiassa aika hauskat.












sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Uudelleen asennus ja uusi alku

Sain pelini uudelleen asennettua ja nyt onkin mukava fiilis aloittaa peli taas ihan puhtaalta pöydältä. Tälläkertaa ladatut ovat minimissään ja sellaisen aion pelin nyt pitää. Latausajat ovat silti oudon pitkät, joten täytyy vielä käydä ladattuja läpi jos vika löytyisi sieltä. Lisäksi koneeni on kaatunut viimeaikoina useaan kertaan. Syy voi tietysti olla ihan Vistassakin.

Aloitin suus uuden pelin Salaisen lähteen kylässä eli Hidden Springsissä. Nyt ei ole legacyoloa joten aloitin ihan tavallisella pariskunnalla joille käytin vähän motherlodea :D...asutin heidät yhteen EA:n valmiiseen Täyttäelämää lisärin mukana tulleeseen söpöön taloseen:























Loin perheeseen siis miehen ja naisen, jotka ovat jo valmiiksi kihloissa. Sukunimeksi heille tuli Saraste.Tontilla on ihana sydämen muotoinen suihkulähde ja hääkaari valmiina. Naispuolinen simitär on nimeltään Pinja. Luonteenpiirteitä on mm. taiteellinen ja toivoton romantikko. Hänen sulhonsa nimeksi annoin Marcuksen ja hän on luonteeltaan pahansuopa flirttailija.



















En taida hirveästi perustaa tuosta pahansuopuus luonteenpiirteestä. Sen ansiosta Sarasteen pariskunta riitelee jatkuvasti heti kun silmä välttää...mutta on heillä hyvätkin hetkensä.


















































































Seuraavaksi varmaan vietetään sitten häitä...:D....Laitoin Pinjan ladattavaksi ilman CC:tä. Tarkoitus olisi jatkossa laittaa enemmänkin simejä, sitä mukaa kun ehdin pelailemaan ja blogia päivittelemään. Ensi kerralla luvassa on siis hääkuvia :)..

Blogin ulkoasusta sen verran, että se on vielä hieman kesken eräinen. Jotkin värit vaatii vielä vähän säätämistä. Voipi olla, että värimaailma tulee muuttumaan vielä täysin jos kyllästyn tähän. Syksy tekee tuloaan ja lämpimät syksyn värit houkuttelevat. Linkityspyyntöjä otan myös vastaan!