tiistai 12. maaliskuuta 2013

Yliopistoelämää - Lukukausien välissä

Mitä tapahtuu kun simit tulevat kotiin lomalle lukukausien välissä? Tämä on uutta simssissä, sillä ennen Yliopistolta ei päässyt pois kesken kaiken. Nyt voit itse määrittää millä aikataululla käyt yliopiston :)...





Simithän eivät ikäänny Yliopistonaapurustossa ollessaan, joten lukukausien välissä voi hyvinkin pitää vähän lomaa kotikaupungissa. Itselläni on tapana asettaa muutenkin pelissä nuoren aikuisen ikä hieman muita pidemmäksi. Kesäloma tuntuu näin hyvin realistiselta vaihtoehdolta, esim. tarinan kerrontaa silmälläpitäen ;).



















Shane ja Rachel asuvat tässä pienessä mökissä Aurora Skiesin "omakotitalo alueella".





Jos omistaa vuodenajat niin voi hyvinkin päästä lomaan makuun nauttimalla mm. kesäriehasta, suihkurusketuksista ja uimisesta.





















Muista tarkistaa säätiedotus sanomalehdestä, jotta pystyt suunnittelemaan ja repimään kaiken ilon irti lomastasi!



















Katutaidetta voi harjoitella missä tahansa, myös kotimaailmassa! Shane onkin tulossa siinä taitavammaksi ja sai myös tähän liityvän tehtävän ja ansaitsi työstään 1000 simeleonin palkkion.




















Puutarhan ja yrttien viljeystä on paljon hyötyä yliopistossa, joten myös omalle kotitontille kannattaa pystyttää pienikin puutarha.



Älä unohda syödä helteillä runsaasti jäätelöä!




















Tämä taitaa olla pelin uusi oma pose, koska en ole sitä aiemmin nähnyt...



















Shane kritisoimassa omia luonnostelmiaan. Huomaa, ihana sottainen työpöytä joka tulee Yliopistoelämän mukana!



Jos omistaa Supernaturalin niin kannattaa käytää hyödykseen alkemian taitoja. Pienellä vaivalla voi oppia tekemään virkistys eliksiirejä, jotka auttavat valvomaan pidempään. Tämä tulee tarpeeseen, jotta jaksaa opiskella ankarasti samalla kun bilettää kampuksella. Jos simi on köyhä, hän voi harjoittaa alkemiaa Aleksanterin eliksiiripuodissa.




















Älypuhelimella pystyy lähettelemään mm. tekstiviestejä yliopistolle jääneille kavereille.



















Yliopistolta pystyy kutsumaan myös porukkaa kylään jos on tarpeeksi hyvissä väleissä...



















Muitakin tavanomaisia asioita pystyy suorittamaan normaalisti...



















Sillä voi olla luonnollisesti omat seurauksensa, kuten selittämätöntä pahoinvointia.



Niimpä niin...



















Puhelimella voi  myös soittaa kaukopuheluita yliopistolle.



















Syksyisiä maisemia Aurora Skiesissä.



















Kylmeneviä säitä varten rakennettiin pieni kasvihuone.




















" Nämä herkkutatit tulvat maistumaan loistavilta sieniomeletissani " Rachel huokaisi ja korjasi sadon.



















" Vatsanikin alkaa olemaan jo aika iso ja eikö tämä sade ikinä lopu "?



















Simit voivat opetella yliopistoon liittyviä uusia taitoja myös lukemalla kirjoja. Uusia opittavia taitoja ovat mm. bloggaaminen, tiede ja katutaide.




















Vihdoinkin synnytys käynnistyi!



















Rachel sai kauniin tyttövauvan, jonka nimeksi annettiin Sophie. Luonteenpiirteiksi tuli urheilullinen ja kurinlalainen.



















Loppuloma kuluikin kuin siivillä pienen Sophien kanssa ja koitti hänen ensimmäisten syntymäpäiviensä aika. Shane pisti kakkuun vähän yrttejä ja kakku alkoi höyrytä tällaista jännää vihreää savua...



















Sophie kasvoi todella suloiseksi taaperoksi!



















" Äidin tulee sinua kova ikävä yliopistolla " Rachel sanoi ja syleili tytärtään.



















Oli aika palata takaisin kampukselle...

simit voivat siis perustaa perheen vieraillessaan lukukausien välissä kotona, mutta eivät yliopistonaapurustossa. Jos opinnot jäävät kesken, simi voi palata milloin tahansa takaisin jatkamaan opintojaan. Kätevää eikö totta :).

.....uusia kuvia tulossa pian!....

4 kommenttia:

  1. Hauskaa, kuvittelen nämä yliopiston kuvasi eräänlaisena tarinana päässäni ja sitten pomppaakin opiskelijaraskaus ja lapsi! :D
    Btw, Shanen pose ehkä ei ole uusi, sillä mielestäni olen nähnyt simejäni tuollaisessa asennossa :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa nähdä tämmöstä tarinapätkää! :) Sophie on tosi sievä, ja samoin äitinsäkkin. Onko kumpikaan tulossa ladattavaksi? ;)

    VastaaPoista
  3. Mä en saa yliopistolta kutsutulta tyttöystävältä vaihtoehdoiksi minkäänlaisia romanttisia toimintoja =( Tarkotus oli naittaa ne, onkohan bugi? Vai eikö niiden kaa voi mennä naimisiin...saisko master controlilla akan omaksi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm...kyllä se minulla on toiminut. Onko simien suhde hyvä? Jos simien suhde on hyvä niin kyllä pitäisi olla myös romanttisia toimintoja joten haiskahtaa bugilta, tosin jos käytät modeja ja ladattuja niin olethan varmistanut että ne ovat ajantasalla?

      Poista