Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leffa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leffa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Leffa Kamasetti - Kauhu teema

Heipä hei ihanat lukijani! Ajattelin, että tähän väliin olisi hyvä postata kuvia Leffa kamasetin kauhu teemasta kun Midnight Hollow maailma julkaistaan ensi viikon torstaina. Mielestäni nämä vaatteet, hiukset ja huonekalut sopivat oikein hyvin maailman ilmeeseen.



perjantai 13. syyskuuta 2013

Leffa Kamasetti - Länkkäriteema

Tässäpä olisi nyt kuvia Leffa Kamasetin Läkkäriteeman tavaroista ja vaatteista. Otathan huomioon, että käytin myös muutamia esineitä lemmikit lisäosasta, sekä tästä  Storen setistä. Kamasetin tavarat yksistään riittävät ehkä pienen saluunan rakentamiseen. Jos kuitenkin haluat rakentaa kokonaiset talon tähän samaan teemaan tarvitset luultavasti enemmän tavaraa riippuen vähän tyylistästi. Minusta lemmikit lisäosan tavarat sopivat tämän kanssa. Olen myös hieman photoshopannut kuvien värimaailmaa saadakseni aikaiseksi vanhanaikaista tunnelmaa. Halusin samalla myös testata miten tätä teemaa voisi käyttää tietynlaisen tarinan lavastamiseen.


torstai 12. syyskuuta 2013

Leffa Kamasetti - Ekat kuvat!

Tässäpä olis vähän katsottavaa. Olen tänään päässyt testailemaan Leffa Kamasettia useamman tunnin ajan.