keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Aurora Skies - Uusi maailma julkistettu!

21.2.2013 eli noin kolmen viikon päästä Storeen tulee myyntiin uusi maailma nimeltään Aurora Skies. Maailma muistuttaa kenties hieman pohjoismaita/pohjoisen pallonpuoliskon alueita. Katso alustavat kuvat maailmasta täällä. Myös SimsVip on postannut muutamia uusia kuvia tulevasta maailmasta.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Jade´s uudistuu!

Jade´s uudistuu seuraavien viikkojen aikana. Työskentelen kovasti tehdäkseni blogistani entistäkin paremman sekä ulkoasullisesti kuin myös sisällöllisesti. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa Jade Simssin tulevaisuuteen. Jade´s järjestää nimittäin nimikilpailun, jonka pääpalkintona on upean Sunlit Tides maailman tavallinen versio! Tehtävänäsi on keksiä blogilleni uusi aikuismaisempi, mutta kuitenkin simssillinen nimi. Olen itse niin huono keksimään nimiä, joten apunne tässä asiassa on korvaamaton!


perjantai 25. tammikuuta 2013

70-80-ja 90-luku kamasetin CAS kuvat

Olen työstänyt tuntikausia tämän CAS kuvapostauksen parissa, joten tässä se nyt sitten vihdoin ja viimein tulee. Päätin kerrankin tehdä tämän oikein viimeisen päälle ja tein myös omia uudelleen värjäyksiä joihinkin vaatteisiin. Tästä saattaa puuttua joitakin yksittäisi vaatteita, jotka lisään sitten myöhemmin. Suurin osa on kuitenkin tässä, olkaapa hyvät naisten ja miesten vaatteet:

Hiukset:


Jatka lukemista klikkaamalla alla olevaa " lisätietoja linkkiä"!

torstai 24. tammikuuta 2013

Ragtime in the Big Easy, uusi setti Storessa!

Ragtime in the Big Easy on uusin Storessa myyntiin tullut setti, jonka saa rajoitetun ajan alennettuun hintaan. Setti perustuu 20-luvun muotiin. Rakastan kaikkea historiallista pelissä, joten ehdoton hankinta minulle. Päätin tehdä tästä setistä oikein kunnon esittelyn CAS kuvineen, koska tämä setti on mielestäni tähän mennessä ilmestyneistä vaateseteistä parhaasta päästä jos ei paras! Rakastan tätä settiä sen vuoksi niin paljon, koska se sisältää runsaasti todella kauniisti laskeutuvia pitkiä mekkoja, joissa on upeita yksityiskohtia helmikoruineen! Tämä setti saa minulta 9 pistettä 10:stä. Ainut miinus on, ettei sen mukana tule mitään teineille tai vanhuksille.

Tämä hiustyyli on todella kaunis ja naisellinen:



Siinä on myös neljä uudelleen värjättävää kanavaa, eli kaikkea paitsi tummia reunuksia rusetissa pystyy värjäämään:


Pientä testailua....

Tässäpä ensimmäisiä kuvia 70-, 80- ja 90-luku kamasetista!


Noin tunnin kuluttua...

Noin tunnin kuluttua 70-80- ja 90-luku kamasetin pitäisi olla ladattavissa Originista. Jaksoin valvoa, joten aion asentaa pelin ja tehdä ensimmäiset testaukset joten eiköhän ensimmäiset kuvatkin ilmaannu jo tänä yönä noin kahden-kolmen aikaan. Yökukkujat, oletteko hereillä :D?

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Avaruusolioita metsästämässä!

Sillävälin kun odottelemme vuosikymmenet kamasetin ilmaantumista, ajattelin viihdyttää teitä uuden perheeni parissa. Tekaisin miespuolisen simin, jonka ainut ja tärkein tehtävä on ottaa selvää alieneista! Löytää niitä mahdollisimman monta, asua niiden kanssa ja tietysti saada alieni vauvoja!



















Tämän näköisen heppulin siis tein, muokkasin yhdestä CAS:n valmiista simistä. Annoin pelin arpoa nimen ja se on myös sen mukainen :D...eli nimeksi tuli Kalle Hormaluoma. Löysin myös vihdoin korvaavan ihon johon olen täysin tyytyväinen ja se vastaa kaikkia laatuvaatimuksiani.




















Asutin simini tähän hienoon taloon, jonka voi ladata täältä. Todellakin suosittelen tätä taloa, sillä se on ihanteellinen pienelle perheelle ja siinä on myös hyvä pohjaratkaisu.


tiistai 22. tammikuuta 2013

Vuosikymmenet Kamasetti ilmestyy pian!

70-, 80-, ja 90-luku kamasetti ilmestyy 24.1.2012 eli ylihuomenna. Mikäli Origin toimii kuten ennenkin ennakkoon tilanneet pystyvät lataamaan sen torstain vastaisena yönä kello yhden maissa. Pyrin laittamaan kuvapostauksen tulemaan viimeistään torstaina aamupäivällä. 

lauantai 19. tammikuuta 2013

Ilmainen setti saatavilla!

Pelin sisäisessä online kaupassa on nyt saatavilla tämän ja huomisen päivän ajan kokonainen ilmainen setti! Lisäksi tarjolla on muutamia yksittäisiä ilmaisia esineitä kuten takka. Lisätietoja täällä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Perhe Monttupuu osa2

Perhe Monttupuun elämää Monte Vistassa osa2:



Päätin rakentaa Monttupuille uuden talon käyttäen Blueprint työkalua ja tällaisen hökötyksen sain aikaiseksi. Yläkerta on vielä hieman keskeneräinen, mutta alakerrasta löytyykin jo kivasti huoneita.




















Blueprint huoneissa on joitakin todella kivoja yksittäisiä erikoishuoneita, jotka laittaisin mielelläni vaikka kaikkiin taloihini. Yksi näistä huoneista on ns.taidehuone, josta löytyy takka, työpöytä ja maalausteline.




















Suuri moderni keittiö on kaunis!




















Tässä on yksi makuuhuoneista, joka sijaitsee talon yläkerrassa. Tarkemmin sanoen kyseessä on Biancan huone. Se on sisustettu Vuodenaikojen tavaralla. Sänky muistuttaa hyvin paljon joulupukin rekeä...eikös olekin kaunis! Tämäkin huone löytyy Blueprinteistä jos omistaa Vuodenajat.




















Kellarista löytyy hulppea kuntosali. Lisäsin sinne vielä rusketuskopinkin.




















Isabella alkaa olla jo melko vanha ja väsynyt.




















Perheen keskimmäinen lapsi, Antonio löysi uuden ystävän koulusta.

Antonio tykkää myös järjestää kepposia ja yllätyksiä isosiskolleen...huomatkaa myös pelin arpoma vaatetus, ehdottomasti olisi muodonmuutos tarpeen.

Pahaa-aavistamaton Bianca lankesi suihkuansaan :D.

Perheen kuopus, jonka nimeä en juuri nyt muista.

Samaisen kuopuksen syntymäpäiviltä, jossa hän kasvoi lapseksi. Näyttää paljon isoveljeltään.

Myös Antonio kasvoi ja saavutti teini-iän. 

Monte Vistaan saapui syksy. Tässä pientä maisemakuvaa kauniista väreistä!

Bianca sai tehdä kovasti töitä haravoimalla pihaa. Ylennyksen saanut isä lupasi hänelle nimittäin hienon yllätyksen jos hän olisi tarpeeksi ahkera. 

Lisäsin heppahommelit lähelle Monttupuiden taloa. Saman tien varressa olikin sopivasti juuri oikean kokoiset tontit hyvällä paikalla vierekkäin.

Bianca talvivaatteissaan. Tämä on ehkä suosikkiasunu, ainakin hattu on parhain mitä Vuodenaikojen mukana tuli.

Hän oli tehnyt niin paljon töitä, että sai palkintonsa. Ratsastustunteja ja oman hevosen...

Ratsastuskeskuksessa oli myynnissä paljon maatiaisia, mutta yksi Holsteininhevonen oli myynnissä hieman kalliimpaan hintaan, joten Bianca nappasi tämän lupaavan ratsun heti itselleen.

Perheen isä, Patrik oli alkanut harrastaa yöllistä kiikarointia kasvattaen samalla lääkärin uralla tarvitsemaansa logiikan taitoa (huomatkaa kuinka kirkas Monte Vistan taivas on öisinkin).


Sitten eräänä iltana hän tuli avaruusolioiden kaappaamaksi, muttei tullut raskaaksi. Tämä oli jo ehkä viides kerta kun miespuolinen simin kaapatan ja ei raskautta...murh...taitaa olla aika harvinaista.

Kaappaja oli tälläkertaa nainen ja nuori-aikuinen, erittäin sievä alieni neitonen.

Patrik ei arvostanut kaapatuksi tulemistaan ja surkutteli kokemuksiaan tovin aikaa kaappauksen jälkeen.

Hän päätti piristää itseään seuraavana päivänä ja meni syysfestivaaleille, osallistui omenansyöntikilpailuun muttei voittanut.

Seuraavaksi Patrikin tuli nälkä, joten hän suuntasi myyntikojulle. Nämä myyntikojut ovat muuten todella hauskoja ja niissä on mielestäni paljon kaikkea kivaa ostettavaa simeille.

Patrik osti herkullisen kanelidonitsin!

Seuraavaksi koitti täysikuu, joka osui keppostelupäivän kanssa samaan aikaan. Lapset pukivat päälleen hienot naamiais-asut.

Antonio on komea huolimatta hölmöstä pupu-asustaan :D.


Sitten koko kööri suuntasi keppostelukierrokselle ja sai palkkioksi muutamat karkit. Kovin montaa taloa he eivät kuitenkaan ehtineet kiertää kun kukaan ei tuntunut olevan kotona.



 Keppostelupäivän karkkeja syömällä voi saada tällaisen hauskan moodletin.


Noniin...tämmöistä tälläkertaa. Monttupuista tulee varmaan vielä ainakin yksi kuvapostaus kun tykkään pelata tällä perheellä. Vielä tämän viikon aikana tai viimeistä ensi viikon alussa on tulossa myös esittely eräästä toisesta sims aiheisesta pelistä jota pelaan, joten kannattaa pysytellä "maisemissa" :)! Muistathan, että vuosikymmenet ilmestyy ensiviikolla jolloin luonnollisesti pyrin postaamaan kuvia mahdollisimman pian heti kun sen vain peliini saan!




tiistai 8. tammikuuta 2013

Sims 3 "Saari elämää"

Livelähetyksessä julkaistiin juuri hetki sitten yksi uusi lisäosa Yliopiston lisäksi! Kesäkuussa ilmestyy lisosa nimeltään Island Paradise, jossa simit voivat ajella veneillä ja jopa rakentaa omia vene-asuntoja!

Myös kolmas lisäosa julkaistiin, joka tulee olemaan aikamatkailuun liittyvä. Lisäksi uusi kamasetti, jonka aiheesta erityisesti tarinankertojien odotetaan pitävän. 

EA julkaisee Yliopiston!

SimsVip:in uutisen mukaan EA julkaisee seuraavan lisäosan, joka on Yliopisto! Klikkaile itsesi SimsVipin sivuille ja näe upeat uudet kuvat tulevasta lisäristä! Omaan silmääni osuu ensimmäisenä ainakin seuraava asiat: jonkinlainen kahvila/leipomo, paljon uusia vaatteita ja kampauksia, selkäreput ja mikä parasta luokkaan näkee sisälle! Oletko innoissasi? Minä ainakin olen!

Ps. Livelähetys alkaa noin viiden minuutin kuluessa.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Livelähetys huomenna!

Pieni muistutus tähän väliin, huomenna on nimittäin jälleen vuorossa livespotti, jonka aiheena on 24.pv kauppoihin myyntiin tuleva 70-, 80- ja 90-luku kamasetti. Lisäksi on myös ollut huhuja siitä, että Yliopisto lisäosa julkaistaisiin samalla.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Uutta kamaa vauvoille ja taaperoille Storessa!

Store julkaisi eilen uuden taapero-aiheisen setin. Setti sisältältää kaksi uutta erikoisesinettä, huonekaluja sekä vaatteita taaperoille. Esineiden muotoilu on kauniin modernia ja pelkistettyä. Taaaperoiden vaatteet ovat ehkä enemmänkin kesävaatteita, sillä lähes kaikki ovat lyhytlahkeisia ja selkäpuoella on avonaisia kohtia. Itse olisin kaivannut ehkä hieman enemmän muihinkin vuodenaikoihin sopivia vaatteita, mutta jokatapauksessa vaatteet ovat syötävän suloisia!

Kakkosen peruspelistä tuttu hoitopöytä teki paluun! Tämä lienee iloinen uutinen monelle, harmi vain ettei se toimi ihan yhtä hyvin kuin kakkosessa, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Siinä on kaksi toimintoa, vaipanvaihto ja kylvetys joista voi saada joko positiivisen ja negatiivisen moodletin.

Toinen aivan uudenlainen erikoisesine on itkuhälytin, jossa on monipuolinen määrä erilaisia toimintoja. Voit asettaa itkuhälyttimiä eri huoneisiin, jolloin aikuiset kuulevat taaperoiden tarpeet. Taapero voi kätevästi itkuhälytintä klikkaamalla esim. pyytää ruokkimaan jolloin aikuinen saapuu paikalle automaattisesti suorittamaan toiminnon.

En testannut toimintoja vauvoilla, mutta käsittääkseni kaiken pitäisi toimia myös vauvoille. Kylvettäessä vauva ei saa sensurointi palkkia vaan sen sijaan kylpee käärö päällään. Setti on suhteellisen kallis sen sisältöön nähden. Suosittelen settiä kuitenkin lämpimästi niille, jotka ovat kaivanneet peliin lisää juttuja taaperoille, vauvoille ja lapsille. Huonekalujen tyyli on tähän mennessä ilmestyneistä lasten seteistä ehkä kaunein. Setin voi saada rajoitetun ajan alennettuun hintaan. Yksittäisiä esineitä pystyy ehkä ostamaan jo pelin online-kaupan kautta. (Huom.klikkaa kuvia suuremmaksi).